Mikä bulgarialaisessa laulussa on erityistä?

Naiset kaarevassa rivissä, jokaisella puolen kimpun verran kukkia tukassa, kirkkaanväriset esiliinat ja huivit, päällä suuri määrä kiliseviä ja kalisevia koruja. Hauska näky, mutta vielä hauskempaa kuuluu. 

Se ääni. 

Se ääni tulee jostain voimakkaana ja vahvana. Se on vakaata, mutta tarvittaessa myös kuulasta ja kertovaa, soljuvaa ja hilpeää. Helisevät, kihelmöivät yläsävelsarjat nousevat korkeuksiin. Usein moniäänisessä kudelmassa soi kerrostumia, joita kukaan ei ”laula” vaan jotka syntyvät yläsävelten kohdatessa toisensa juuri oikealla taajuudella. 

Bulgarialaisen laulun kauneus ei synny samoista elementeistä, joita esimerkiksi länsimaisessa taidelaulussa pidetään kauniina. Äänenmuodostusta voi kutsua paikoitellen raa’aksikin; kyseessä ei ole varsinainen ”kaunolaulu”. Tärkeimmät resonanssitilat haetaan omasta kehosta, ei esimerkiksi ympäröivästä tilasta. Äänen voima saa tulla esiin, laulajanaisilta ei odoteta kilttiä sopeutumista ympäristöönsä, vaan tilanteen hallinta kuuluu heille. 

Me olemme tässä nyt.  

Tämä ääni on meidän. Ei kenenkään meistä yksin, vaan kaikkien yhdessä.

Matalat naisäänet luovat harmonian pohjan, melodia kulkee usein keskiäänessä tai korkealla. Yhdessä laulettaessa jokaisen ääni tuottaa kokonaisuuteen enemmän kuin itsensä verran. Yhdessä olemme enemmän. 

Bulgarialaisen naislaulun ”mysteeri” on eri ihmisten mielissä tietysti erilainen. Itse ajattelen, että se liittyy sekunti-intervalliin, sekä suureen että pieneen sekuntiin, joka bulgarialaisessa laulussa ei ole koskaan riitasointu vaan osa harmonian ydintä. Kirkkolaulun pian parin tuhannen vuoden traditiossa sekunti on rajan intervalli: se on raja näkyvän ja näkymättömän, kuoleman ja elämän, aineen ja aineettomuuden välillä. Kun sävel ja sen suuri tai pieni sekunti soivat samanaikaisesti ja puhtaassa vireessä, äänikuvaa ei voi verrata mihinkään muuhun. Se on uniikki. 

Laulun moniääniseen harmoniaan muodostuu myös äänen kiinnostava syvyysulottuvuus, jonka itse koen voimakkaana nyt-hetken kokemuksena. Ajatuksissa eivät ole hetket ”äsken” tai ”pian”, vaan ajan ulottuvuus on nyt-hetkessä pystysuora. Tätä voi sanoa myös voimakkaan keskittymisen tai meditaation tilaksi, tai vaikka laulun ”flow’ksi”, joka on laulamisen kokemusta parhaimmillaan. 

Moni kuulija sanoo bulgarialaista laulua ensimmäistä kertaa kuultuaan, että ei ole kuullut vastaavaa koskaan ennen. Ei varmaan olekaan. Itäisessä kulttuuripiirissä on laulutapoja ja musiikkikulttuureja, joita voi ajatella bulgarialaisen laulun sukulaisiksi, mutta ne ovat nimenomaan sukulaisia. Kyseessä on ainutlaatuinen musiikkiperinne. 

Olen iloinen, että saan omalla pienellä tavallani osallistua tähänkin perinteeseen. Koska Suomen ja Bulgarian välillä ei ole koskaan ollut kielteistä valtasuhdetta, laulan kevyin mielin, vailla pelkoa syyllistymisestä kulttuuriseen omimiseen. Bulgarialaiset laulajaystävämme suhtautuvat meihin iloisesti ja kannustavasti, ja me olemme samalla tavalla iloisia, jos saamme jakaa heidän kanssaan jotain omasta suomalais-ugrilaisesta perinteestämme. Se ei ole keneltäkään pois, vaan jollain kumman tavalla kaikki saavat vain lisää. 

Johanna Korhonen, bulgarialaisen laulun harrastaja, Vantaa

What’s so special about bulgarian singing?

Women in a semi-circle, each with a bouquet’s worth of flowers on their heads, wearing colourful aprons and scarves, covered in large quantities of jingling and jangling jewellery. A funny sight to behold, no doubt, but there’s more.

The sound.

It exudes from somewhere, deep and strong. It’s steady but, if necessary, clear and narrative, flowing and hilarious. The tingling overtones reach for the ceiling. The polyphonic weave is layered, which no one individual ”sings” but is rather produced as the overtones meet each other at just the right frequency.

The beauty of Bulgarian singing is not born out of the same elements that, for example, are considered lovely in Western classical music. The voice production is in parts vociferous, it does not involve any bel canto qualities. Resonance is found in the human body, not in the surrounding space. The power of the voice is allowed to come out, the singers aren’t expected to adjust to their surroundings, but instead, the space is theirs for the taking.

Here we are now.

This is our voice. It doesn’t belong to any of us individually, it’s ours, jointly.

The lower female voices provide the base of the harmony, the melody travels often in the mid-registers or higher up. Joined in song, every voice produces something more than just its own sum. Together we are more.

The mystery of the Bulgarian female voice is different for different people, of course. I personally feel it is to do with the second interval or the smallest interval, the semitone. In Bulgarian singing, the second interval is never there to cause discord but it is at the heart of the harmony. In the 2000-year tradition of christian religious music, namely chants, the second interval functions as a boundary between the visible and the invisible, life and death, matter and anti-matter. When a note and its second sound simultaneously and in tune, there is nothing quite like it. The sound is unique.

The polyphonic harmony is also made up of the interesting depth of sound, which for me provides a strong experience of being in the now. My thoughts do not dwell on the ”before” or ”soon after” but in the vertical moment of now. This state is one of powerful focus or meditation, the flow of song, which singing at its best creates.

Many who hear Bulgarian singing for the first time comment on how they’ve never really heard anything like it before. And I’m fairly sure they haven’t. There are some types of singing and musical traditions in Eastern European/Eurasian cultures that can be thought of as related to Bulgarian singing. But they are only ever just that, relatives. The Bulgarian singing tradition is one-of-a-kind.

I am so glad I get to be, in my own little way, a part of that tradition. Because there has never been a negative power dynamic between Finland and Bulgaria, I sing with a light heart, without fear of cultural appropriation. Our Bulgarian friends in music joyfully encourage us, and we are equally happy to share with them parts of our Finno-Ugric tradition. It’s not like we’re stealing from each other, detracting something, but rather adding to our traditions, with each side gaining from the connection.

Johanna Korhonen, amateur Bulgarian singer, Vantaa, Finland

(Translation: Stina Halmetoja)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: